Terveysala tarvitsee huumoria, maalaisjärkeä, suoraa puhetta ja ihan pikkusen kiroilua, noin niin kun höysteeksi. Kyllästyin rooleihin, paasauspuheisiin, yhden jekun valkkuihin. Hämmästyin sairaiden ihmisten määrästä ja ahdistuin siitä, miten vähän ihmiset saavat apua lääkkeistä ja lääkäreiltä. Tunsin velvollisuutta auttaa muita, herätellä, valaa toivoa ja kertoa mistä minä sain apua. Haluan muistuttaa, että aina voi vaikuttaa, ei kannata vaipua.
Tiedostan, että kun otan kynän käteen, joku vetää herneen nenään. Millä oikeudella minä puhun, kun en ole edes lääkäri? Totta, mutta olen silti jotain ja paljon olenkin. Olen fysioterapeutti, erityispedagogiikan maisteri, väitöskirjan vääntäjä, opettaja, kirjailija, taijiopettaja, tanssija ja äiti kertaa kolme. Olen vakavia niveltulehduksia vinon pinon läpi rimpuillut nainen, jolla on potilaan roolista paljon kokemusta ja kenollaan oleva huumorintaju, Turun asfalttia tallaavat koivet ja pohojanmaalle sidotut juuret. Mun sydämessä on iloisen sekamelskan keskellä traktoreita, heinälatoja, rokkia, vapaaottelua, thaiboxingia, jazztanssia, modernia tanssia, balettia, taijita, kissoja, lapsia, moottoripyöriä, maastoautoja, metsää, merta, korkokenkiä, kahvia ja kynsilakkaa.
Saako terveydestä kirjoittaa ronskisti, ilman latinaa ja jargoniaa? Saako pyhään terveyspuheeseen sotkea miälenvikast läpändeerust? Saako terveysguru myöntää, että ei syö ja liiku itse täydellisesti hienojen kaavojen mukaisesti? Saako hän heittäytyä välillä syvälliseksi ja pohtia elämän diippiä olemusta? Saako hän olla välillä ilone, valone ja pulune? Mä vähän ajattelin tehdä näitä kaikkia.
Terveysala on selkeästi risteyksessä. Hoitoalan sisällä tähän havahtuneet lukuisat hoitajat, lääkärit, fysioterapeutit, osteopaatit ja niin edelleen ovat laajentaneet ajatusmaailmaansa ja tietojaan kouluttautumalla lisää. Toisessa päässä herätysliikettä ovat potilaat. Potilaista epätoivoisimpia ovat kroonisesti sairaat. Pitkään jatkunut sairastelu jo sinällään nakertaa miestä ja naista henkisesti ja fyysisesti, mutta usein he ovat myös niitä tapauksia, joissa länsimainen lääketiede on pulassa. Kipua jossain-burana naamaan-takaisin töihin -malli ei toimi kovin pitkälle. On pakko etsiä laajemmin ratkaisuja. Tosin lääkäri on kädetön jos potilas ei ole itse valmis tekemään mitään muuta kuin odottamaan lääkettä suu auki kuin pieni pulunpoikanen.
Risteysalueella on seissyt jo pitkään liikennemerkki, jossa lukee medikalisaatio. Akateemisen termin voisi kääntää niin, että lääketiede kaappaa ongelmia ja sairauksia, nimeää ne komeilla latinankielisillä termeillä ja alkaa karjua muille ammattiryhmille, että helevettihin sieltä, tää on meijän! Me raahattiin tää meijän hiekkalaatikolle, tää on meijän! (Tosin joskus yhteiskunta työntää ongelmia lääkäreiden hiekkikselle.) Ja me lyödään sua lapiolla päähän jos yrität sanoa mielipiteesi tai parantaa tän. Nii!
Joskus vaaditaan lääkkeitä, kortisonia tai puukkoa. Olisin idiootti jos väittäisin, että meditoimalla voi korjata vaikkapa katkenneen reisiluun tai mätivän hampaan. En kuitenkaan ole idiootti. En ainakaan koko ajan. (p.s. Semisti riippuu keneltä kysytään.) Joo, sitä sanotaan maalaisjärjeksi. Eikö sitä voisi käyttää etsittäessä ratkaisuja terveysongelmiin? Kyllähän se meidän länsimaisen lääketieteen isäntä Hippokrateskin jo totesi tuossa tovi sitten, että sairauksien parantamiseen vaaditaan moninaiset toimenpiteet. Tulee olla mm. sopivasti lepoa, oikeita ruumiinharjoituksia, oikea ruokavalio ja sopivat lääkekasvit.
Esimerkiksi niveltulehduksista parantuminen vaatii monipuolisia konsteja, koko elämän tarkastelua ja fiksaamista. Kannustan kaikkia etsimään tietoa, etsimään hyvää keskustelevaa lääkäriä (kyllä, niitä on, ihan niin kuin puhuvia katsastusmiehiäkin), ottamaan vitamiinibuusteja, siivousapua, lastenhoitoapua, etsimään itselle sopiva liikuntamuoto ja ruokavalio, vetelemään päikkäreitä, happihyppelyjä ja aina välillä kannattaa hekottaa hyvän ystävän kanssa kaffekupposen ja suklaan äärellä. Joskus on okei laittaa villasukat jalkaan, heittäytyä sohvalle ja sanoa, että nyt en jaksa ja vituttaa kuin pientä oravaa.
Haluan sanoa erikseen vielä tämän: Iso, valtava, kertakaikkisen uskomattoman kokoinen Kiitos teille kaikille, jotka olette lukeneet tekstejäni, tykänneet, kommentoineet ja tsempanneet! Jokainen niistä sanoista kulkee mun mukana, tuolla noin taskussa. Samankokoinen Kiitos kuuluu Basam Booksille, joka lähti kelkkaani, uskoi teksteihini ja suostui kustantajakseni.
Terveysala on miljoonabisnes, koska me ollaan niin julmetun sairaita. Aika isoja klönttejä bisnestä vetelisin kyllä viemäristä alas. Hitokseen hankala tavallisen tallaajan on erottaa mikä on liejua ja mikä ei. Miksi kaikella pitää olla joku hieno nimi, hintalappu ja personal coutsi? Ei tarvitse jäädä odottamaan metsäklubin kiertoajelua. Sen kun marssit sinne mettään vaan, katot missä on puita ja lompsit sinne. Uskon, että parantuminen vaatii hoitohenkilökunnan lisäksi itselle sopivan terveyden työkalupakin rakentamista. Siltikään paraneminen ei ole suoraviivaista etenemistä ja voittokulkua. Joskus mennään naama vasten asfalttia. Terveyden palauttaminen vaatii hirvittävät määrät sitkeyttä, testiajoja ja joskus mustaa huumoria.
