On vaarallista olla naama nutturalla. Alkaa naamaan koskea. Alkaa elämään koskea. Sitä menee ryttyyn ja käpertyy sisäänpäin. Häviää tilaisuuksia, häviää hetkiä, häviää verkkokalvoilta monia kauniita näkymiä. Ne vaan yksinkertaisesti menevät ohitse.
Vältän ihmisiä, joilla on naaman tilalla nuttura. Koitan auttaa ihmisiä, kuuntelen ja toimin, ohjaan keskustelua takaisin valoisalle puolelle. On kuitenkin olemassa hetki, jolloin nostan kytkintä, esimerkiksi kun vatvominen vaivoista jää päälle ja alkaa surkeudessa rypeminen. Se ei ole välinpitämyyttä, se on itsesuojelua.
Vältän ihmisiä, joilla on naaman tilalla nuttura. Koitan auttaa ihmisiä, kuuntelen ja toimin, ohjaan keskustelua takaisin valoisalle puolelle. On kuitenkin olemassa hetki, jolloin nostan kytkintä, esimerkiksi kun vatvominen vaivoista jää päälle ja alkaa surkeudessa rypeminen. Se ei ole välinpitämyyttä, se on itsesuojelua.
Nutturuus on nimittäin tarttuvaa laatua. Paha mieli tarttuu yhtä varmasti kuin noro-virus. Ei mene kauan tartunnan saamisesta kun laatta lentää tai huomaat, että oikeastaan tämä onkin aika paska päivä. Ja itse asiassa noron suhteen, tapahtuvat molemmat ilmiöt, sekä laatoitus että hieman paha mieli.
Saamelainen ystäväni kertoi, että hänelle oli lapsuudessa ihan selvä ettei saanut olla naama nutturalla. Kun oltiin luonnon keskellä ja sään armoilla metsästys- tai kalastusreissuilla, se vaikutti koko ryhmään voimakkaasti jos yhdellä pettivät päreet. Se oli tietyissä olosuhteissa hengenvaarallista. Tämä viisaus oli esimerkiksi Viikinkienkin kulttuurin sisällä. Samanlaisia juttuja olen kuullut tapaamiltani sotaveteraaneilta, mahtavia persoonia. Hurtti huumori oli välillä ainoa, joka piti pystyssä ja kasassa. Jos naama venähti, oli hengenlähtö aimo askeleen lähempänä.
Saamelainen ystäväni kertoi, että hänelle oli lapsuudessa ihan selvä ettei saanut olla naama nutturalla. Kun oltiin luonnon keskellä ja sään armoilla metsästys- tai kalastusreissuilla, se vaikutti koko ryhmään voimakkaasti jos yhdellä pettivät päreet. Se oli tietyissä olosuhteissa hengenvaarallista. Tämä viisaus oli esimerkiksi Viikinkienkin kulttuurin sisällä. Samanlaisia juttuja olen kuullut tapaamiltani sotaveteraaneilta, mahtavia persoonia. Hurtti huumori oli välillä ainoa, joka piti pystyssä ja kasassa. Jos naama venähti, oli hengenlähtö aimo askeleen lähempänä.
Kaikkihan ei mene elämässä putkeen. Välillä potuttaa ja asiat menevät jyrkästi päin metikköä, se on selvä. Elämä ei ole pelkkää naminamia, vaikka ei talvisotaa enää tarvitsekaan lusia. Mutta pointti on siinä, että antaa potutuksen tulla ja mennä. Sitähän voi aloittaa Loirin Jean-Pierre Kuselan Nauravan kulkurin tekonaurulla ja ottaa riskin, että sitten lähtee se aito naurun kajahduskin. Tai jos sattuu olemaan urheiluhullu, mutta tosikko, naurun voi ottaa vatsalihastreeninä. Ja kyllä aikuisellakin toimii lapsille käytetty kikka. Karkki taskuun tiukan tilanteen varalta, niin pysyy suu tähtien suuntaan.
Muuta asioita, jotka potuttavat. Toimi! Rusinana oleminen ei ole ihmisen arvoista elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti