torstai 23. helmikuuta 2017

Kusimurkku

Olipa kerran ihminen, joka alkoi tehdä täsmälleen niin kuin sielu sanoi. Hän kuunteli, mitä sydän puhui ja alkoi toimia sen mukaan. Hän oli jo pitkään tuntenut kaiken, mutta ei ollut toiminut. Uskaltanut? Osannut? Ymmärtänyt toimia? Pelko on aikamoinen veijari, pieni Börje, musta möntti, mutta miten tehokas tyyppi! Saa valtavasti aikaan muutamissa sekunneissa ja tuntuu läpi vartalon. Siis Börjehän on ollut elinehto, että ollaan päästy ihmiskuntana hengissä liskojen ajasta tänne. Mutta tarkoitan toisenlaista pelkoa, Börjen ilkeää velipuolta.




Pelko siitä, että miltä tämä nyt sitten näyttää muiden silmissä ja mitä tämä nyt sitten aiheuttaa mihinkin suuntaan. Loputonta vatvomista. Mitä se naapurin Aina Inkeri Ankeinenkin nyt ajattelee. Tuskainen tieto siitä, että kun kumarran Pekalle, pyllistän Pertille. Sitä voi ajautua nopeastikin tilanteeseen, ettei enää tiedä kuka on, mihin on menossa ja mikä se minun ikioma elämäntehtäväni olikaan. Kun pää on sekaisin ja jatkuvan neljän ruuhkan paineen alaisena, sitä heiluu ja huojuu välillä Inkerin suuntaan, välillä Raili-Liisan suuntaan. Ajatus on kuitenkin konkreettinen väline, joka ohjaa voimaamme. Tuota työkalua tulisi terottaa aika ajoin.




Kun joskus istuu alas ihan vaan itsensä kanssa, parhaassa mahdollisessa seurassa, sitä voi muistaa taas mistä asioista olet pitänyt lapsuudesta asti, mistä haaveilet. Kun on selkeät askelmerkit, voi ponnistaa lankulta ties miten kauas. Tunnet kuka olet ja alat kasvaa sen ohi, yli. Alat lentää. Lentää ja vilkuttaa vanhalle sinulle ja niille kusimurkuille. Tiedäthän, ne ihan pienet keltaiset nopeat muurahaistyypit, jotka kokevat voimakasta ahdistusta jäädessään esimerkiksi sandaaleihin puristuksiin. Ja hetken päästä kirvelee varpaissa ihan vietävästi. Lapsuudessa kehitetty nimi ansaitsee paikkansa.

Karma on hauska ajatus. Se, miten toimit, mitä ajattelet ja puhut, vaikuttaa siihen, millaisena synnyt seuraavassa elämässä. Sen enempää ottamatta kantaa asiaan, karman voisi nähdä lohdullisena ajatuksena. Ilkeät, paskan puhujat, elämää teatterina pyörittävät omahyväiset ihmisolennot, syntyvät seuraavaksi kusimurkkuina. Niille siis etenkin kannattaa kesken lennon hymyillä iloisesti. Eivät he pysty sinua vahingoittamaan, paha olo osuu heihin itseensä.




Jos tykkään luukuttaa poppia täysillä motarilla kun ei ole lapsia kyydissä ja saan pienen hetken oman sieluni kanssa, niin antakaa se hetki minulle. Jos saan siitä virtaa vuodeksi kun tanssin juhlissa niin, ettei pää käänny seuraavana aamuna, niin suokaa se minulle. Jos silmiini välähtää keskellä kävelykatua tyttären kymmeniä kertoja näyttämä ja yhdessä reippaalla äänellä hoilattu, Munamiehen fantastinen Pomppufiilis -tanssi, (suosittelen jos lumipyryt alkavat vetää naamaria alaspäin), minua naurattaa väkisin. Vaikka olen yksin. En pysty estämään hymynkareen levenemistä, olen ilman mahdollisuuksia. Suokaa sekin minulle. En ole tasapainoton hullu, hiukan vinollaan ehkä.

Älä välitä edes pientä hetkeä mutinoista ympärilläsi. Mutinaa, mutisijoita ja kusimurkkuja riittää aina. Et yhtään anna sen mennä sisään ja osua sieluun. Et yhtään! Minä kiellän. Levitä siivet ja hyppää!


torstai 9. helmikuuta 2017

Kumarrus kolmijalkaisille

Olen alkanut epäillä, että olen puolimies. Traktorit, pikiset kädet, kumpparit, hommahousut, lava-autot, maasturit, ah ja voih. Bensan tuoksu voittaa Chanelit mennen tullen. Thai boxingin salikisat, vapaaottelu - miten ihania sukelluksia miesten maailmaan. Niin paljon helpompi on ymmärtää miehiä kuin naisia. Niin paljon helpompi on tulla toimeen miesten kuin naisten kanssa. Olen omieni parissa, saa kiroilla, juoda kaljaa ja puhua rumia. Ai että. Olen kuin uusi mies tällaisen jälkeen.



Moottoripyörä-elämä ennen lapsia, tuhansien kilometrien taittaminen äijäporukassa pitkin poikin Eurooppaa, opetti hetkessä elämistä paljon enemmän kuin yksikään risti-istuntasessio ikänä. Oli hetki, tie, maisema, oltiin Easy Riderin ytimessä. Koko päivän ajon jälkeen kaikilla naamat mustana, aurinkolaseista panda-lookki silmien ympärillä, kaamea väsymys, hanuri huusi hoosiannaa ja silti niin hyvä olla. Ja miltä tuntui pitsa, kylmä kalja ja miälenvikane läpändeerus ja hihittely päivän päätteeksi. Se fiilis määränpäässä olevissa helevetinperkeleiden vuosijuhlissa, se välitön tunnelma ja tanssi pöydillä oli jotain mieletöntä ja niin vapauttavaa. Ride free, eikö poijaat.

Entäs huoltoasemat! Sympaattinen paikka täynnä sympaattisia rentoja olentoja. Ei ole Kankaanpään huoltoaseman voittanutta! Ihania mölöjä ukkoja kumppareineen astelee ovesta yksi toisensa perään. Hymyilen heille onnellisena ja tekisi mieli mennä pussaamaan jokaista. Vähän ehkä äijät näyttävät ahdistuneilta ja vaivaantuneilta. Se ei tietenkään vaikuta minuun mitenkään vaan hymyni vaan levenee, mikä tekee tilanteesta entistä merkillisemmän.

Vain vanha kunnon Teboil voi ehkä vetää vertoja. Ville herätti yhden Teboilin henkiin Gatorade Centerin vieressä. Käytiin juomassa oikein kahvit. Pirun hyvät lounaatkin ovat pojat taikoneet listalle. Runosmäen Tebbellä tuli käytyä treffeillä parikymmentä vuotta sitten. Oikein hyvät treffit, vaikka sulhaskandidaatti olikin myöhässä. Oli poika sotkenut Crescentillä henki hieverissä, mutta virheellinen reittivalinta oli sotkea Amorin nuolet. Coolisti tuli poika treffeille kuitenkin, selkä hiestä märkänä. Aina ei ole helppoa olla mies.

Motarilla kunnon rokkia, volat kaakkoon ja kaasu pohjaan. Sauna, hirvittävät löylyt, lyhyt, mutta ytimekäs äijäkeskustelu, jos erimielisyyksiä, pieni paini saunan jälkeen, kättä päälle, perseet olalle, kaupungille katsomaan perseitä ja snäkärin kautta kotiin. Krapula-olentona seuraava päivä. Ei todellakaan aleta tuijottaa pyykki- ja tiskikasoja. Ne ehtii hyvin huomenna, mikä on aivan totta. Selkeät kaavat miten nuppi nollataan ja maailma parannetaan. Hyvä miehet!




Minulla on kunnia saada olla hurmaavan ekaluokkalaisen pojan äippä. Pojan raskas tehtävä on opastaa minua miesten maailmaan. Meillä oli mukava äiti-poika -keskustelu ja kysyin pojaltani jostain, että miksi tuo asia on hänen mielestään parempi kuin toinen. Sain vastaukseksi, että koska se on parempi. Yritin vielä, että juu, mutta miksi se on sun mielestä parempi. Poika katsoi suurin silmin minua vakavana ja hämmästyneenä ja vastasi tyynesti, että koska se on parempi. Niin. Mitä sitä sitten toisaalta vatvomaan.

Luottomieskaverilleni, Speedylle, kerroin joskus, että on pientä parisuhdetuskaa. Speedy totesi vaan, että joskus sitä on vähän rosoisempaa valssia. Ja että sitä se on kun paska osuu tuulettimeen. Että nyt vaan oltava pää kylmänä ja keskityttävä oleelliseen. Olin aivan liekeissä! Olo keskustelun jälkeen oli hyvä ja kirkas. Parhaita neuvoja ikänä todella tiukkaan tilanteeseen. Ja sellaisilla kielikuvilla varustettuna, että painui mieleen. Speedy ymmärsi minua täysin eikä vähätellyt tai koittanut vääntää sanojani.  Taidanpa lohkaista ne joskus pojalleni kun ilmenee naishuolia.

Man cave se olla pitää. Tai woman cave. Pieni pyhä paikka, jossa suoritetaan pyhiä toimituksia. Puhutaan nuotion parhaasta sytytystavasta muutamia tunteja ja sivulauseessa sanotaan, että muijan kanssa menee muuten päin helvettiä. Toinen ehdottaa ratkaisua parilla muulla sivulauseella ja homma on klaari. Avataan uudet kaljat. Laitetaan musiikkia kovempaa.

Älkää hyvät naiset menkö koskaan sörkkimään tuota temppeliä, siivoamaan sitä, poistamaan sieltä tavaroita tai ehdottamaan luontomaisemaa tissikuvien tilalle. Päin vastoin, ottakaamme siskot oppia tästä. Ja woman cave ei sitten ole lähelläkään keittiötä. Ehdotan pölyjen keräämistä posliinin sijaan, biljardikeppejä kutimien sijaan, pelikortteja serveteiksi, makkara käteen, niin ja sitä kaljaa vihreän teen rinnalle. Nuttura auki, jalat pöydälle ja leveä hymy naamalle.