Mikäs se sieltä viimosesta luukusta kurkistaa! No jouluhan se siellä kurkkii. Sillä on naurava suu, ennenkuulumattoman kova nälkä ja kinkulle tuoksuva hengitys. Samban ja rumban tanssiminen marketeissa on kuulemma ohitse. Nyt saa riisua toppatakit ja kuivata hikipisarat -ja nauttia joulusta.
Sitä on nähty vilaukselta kaikenkarvaisia tonttuja: Lorvikatarritonttua, Keittiöfrouvatonttua, Härötonttua, Paniikkitonttua, Juoksutonttua, Saunatonttua ja mitä näitä nyt on. Joulu on täynnä perinteitä ja muistoja. Kettukarkkeja, tuttuja koristeita piirongin päällä, jouluvaloja ikkunoissa, joulusaunaa, joulurauhan julistuksen seuraamista, rauhan unohtamista ja veljen nipistelyä, siskon lempisuklaan nappaamista, henkensä edestä pakenemista. Tiukkaa neuvottelua siitä, kuka lapsista vie naapureiden joulutervehdykset, siskon ja veljen maanittelua, pakottamista, kiristämistä ja uhkailua.
Yhdessä yöllä hihittämistä ja kinkkuleipien tekemistä. Kilpailua siitä, kuka jaksaa lukea pisimmälle yöhön kirjaa. Kuusen alla nukkumista, se oli parasta. Kerran isä ja äiti hämmästyivät kun löysivät kuusen alta nukkumasta uuden, pelottavan ihmislajin, suklaalapsen; isosiskoni, joka oli nukahtanut naama suklaalevyssä. Kun on onni omistaa sisko ja veli, ei voi jättää suklaata hetkeksikään vartioimatta. Sehän nyt on selvä.
Mummun silakoita, äidin sinssua ja tiikerikakkua. Ei ole helppoa fiksata omia perinteitä vanhojen rinnalle. Luvassa on pohjaan palanutta riisipuuroa, takakireää äitiä, sivukireää isää, uuniin, lattialle, vaatteille roiskunutta kinkunrasvaa. Idyllisiä kuusenhakureissuja, riitelyä ja huutoa metsän keskellä kun aina jonkun lapsen mielestä valitaan aivan paska ja väärä kuusi. Vaikka olisi itse ehdottanut mäntyä. No mitä sitten! Puu mikä puu, huusi tytär. Omakin iskä valitsi äidin mielestä aina jotenkin vinon ja oudon kuusen, jota sitten ihmeteltiin olohuoneessa ja aseteltiin edustuskelpoisin sivu näkyviin. Kuusen valinta on vapauttava taiteenlaji, siinä ei voi mitenkään onnistua.
Ja ei muuta kuin kellahdus vatsan viereen. Kellahdus uuden kirjan viereen ja lakritsipussi tyynyn alle piiloon. Piilottaminen on refleksi lapsuuden ajoilta. Se on edelleen hyödyllinen refleksi, sillä nyt pitää piilottaa lapsilta. Siskon ja veljen uhka pieneni kun väliin tuli oven lisäksi muutamia kilometrejä. Sitten vaan kellahdus nukkuvien lasten viereen, ihailemaan koko päivän jännittämisestä uupuneita pieniä täydellisiä kasvoja, tuhisevia nenänpäitä. Ja mikä parasta, jos sattuu pysymään hereillä, pääsee nauttimaan jouluillan ja jouluyön taiasta. Leppoisaa ja makoisaa joulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti