Oodi Serafiinelle

Sun kutkuttava käkätys

on mun aamujen valaistus.

Se sytyttää valot mun maailmaan,

saa uuteen aamuun nousemaan.

Hymykuoppa loistaa pinnojen välistä,

kuin led-valo syyskuisessa metsässä.

Se kutsuu mua nousemaan,

uusiin seikkailuihin hoipertelemaan.

Olet elävä televisio,

uskomaton kanavavarasto.

Tallennan sieluuni sun toimittamia ohjelmia,

ilmeitä ja tarinoita on niiin monia.


On rankkaa olla yks vee,
mietin, kun 75 senttiä ihmistä on kaarella mun käsillä.
75 senttiä puhdasta voimaa, tahtoa ja huumoria,
pieni, täydellinen pömppömaha pullollaan kissanruokia.

Mun on oltava vahva ja rohkea,

sä tarvit mörönsyöttiä vielä monessa.

Mutta nyt nuohoan ja nuuskutan nenällä sun otsaan,

jonka tuoksun ja sileyden muistan ainiaan.


 Konttaat pitkällä käytävällä,
liikuttavan tosissaan möliset menemään,
vedät rättiä perässä.
Katson sua lattialla ja hymyilet mulle.
Äkkiä mua itkettää,
olet niin rakas, että sydän halkeaa.