Annoin sormen paholaiselle, jumppapaholaiselle. Olin elämäni ensimmäisessä henkilökohtaisen treenaaja-henkilön tapaamisessa. Ahdisti jo valmiiksi. Mutta, olin fiksuna tyttönä järjestänyt itselleni huumorintajuisen mieshenkilön. Yli-innokkaan ja yli-asiallisen jumppapirkon kanssa olisin viettänyt elämäni pisimmän tunnin. No, nyt tämä mieshenkilö vietti elämänsä pisimmän tunnin.
Aluksi tiedusteltiin toivomuksia. Oli aamu ja yötön liskoyö taas takana ja ilmoitin haluavani kahville. Kuulemma treenisalin puolella piti pysyä. Tiedustelin saako jo tässä vaiheessa jonkinlaisen tarran tai kiiltokuvan, koska oli aikamoinen ponnistus tulla paikalle vauvan kanssa. Siihen en saanut vastausta, mutta salin poikki soliseva coutsin sydämellinen naurunremakka lämmitti. Ja jätin vielä kertomatta, että varsinaista peruslähtötohinaa, vaippojen ja ruokien pakkaamista, hikoilua toppatakeissa, tuulilasin krapaamista, edelsi sarja muita toimenpiteitä. Kuten saksalaisen kuulantyöntäjän tyylin saavuttaneiden kainalokarvojen sheivaamista. Jos se käskisi nostella käsiä, oli otettava varman päälle. Lisäksi oli rasvattava jalkojen hilseilevät alaosat, jotka saattaisivat näkyä lahkeiden noustessa.
Sitten oli selvitettävä onko terveysongelmia. No, koitin tiristää vammahistoriani alle tuntiin. Totesin, että viimeiset kymmenen vuoden vammat liittyvät lapsiin, joita on kolme, saat yhden jos haluat. Ei hän ottanut. Voi olla mahdollista, että tässä kohdin jumppamies alkoi kyseenalaistaa ammatinvalintaansa. En tiedä.
Huolestuin aina kun coutsi oli liian hiljainen, että sano nyt jotain. Kun en itse pystynyt ihan koko ajan puhumaan, melkein koko ajan tietenkin. Hyvin menee kuulemma, hän alkaa paapattaa vasta kun menee pieleen. Kyllä siellä tuli kannustustakin kun välillä paljastui, etten olekaan ihan niin kovassa kunnossa oleva jätkä, mitä esitin. Tällaisissa kohdissa esiin hiipii likainen menneisyyteni, vanhan kilpaurheilijan habitus; kipu on kivaa ja tuska on vain tunne.
Heppu oli niin hyvin rentona ja mukana läpänheitossa, että annoin mahdollisuuden. Pakko myöntää, että oli aika mukava tehdä kun joku keksi tylsällä punttisalilla veikeitä liikkeitä. Suuri merkitys on tällaisten vanhojen rikkinäisten ihmisten kohdalla myös sillä, että hän tarkasti, että liikkeet tulevat puhtaasti. En kaipaa yhtään lisävammoja. Ja patisti tulemaan koko salille. Aika jäykkä autonratti tuntui olevan kun se piti kääntää treenisalin eteen. Ohjaustehostin jotenkin vaan hiipui.
Oli puhetta myös kehonkoostumuksen mittauksista ja ilmoitin, etten halua masentua. En halua nähdä tyhjiä viivoja lihasmassan kohdalla. Hän totesi, että oli siellä jotain lihaksia kun ylätalja liikkui. Totesin, että niin, yksi. Mutta oli niitä kuulemma kaksi, koska laite liikkui molemmilla käsillä. Hän kehui minua! Ihana mies! Niin että kiitos ja anteeksi!
Oli puhetta myös kehonkoostumuksen mittauksista ja ilmoitin, etten halua masentua. En halua nähdä tyhjiä viivoja lihasmassan kohdalla. Hän totesi, että oli siellä jotain lihaksia kun ylätalja liikkui. Totesin, että niin, yksi. Mutta oli niitä kuulemma kaksi, koska laite liikkui molemmilla käsillä. Hän kehui minua! Ihana mies! Niin että kiitos ja anteeksi!
