Kolmesti kokoon parsittu

Kroppa. Elämä. Mieli.

Ensin elimistö ja psyyke laittavat luukut kiinni. Kaikki huomio keskittyy vatsa-asukkiin, ravinto ja ajatukset pysyvät itsessä ja pikkuisessa. Karmiva huoli, pitäisi luottaa, että jossain vatsan syvyyksissä kaikki on hyvin.  Sitä on tiikeriemona ja valmiina vilauttamaan kulmahampaita aika herkästi. Sama jatkuu läpi pikkuvauva-ajan ja imetyksen. 

Ja sitten, avot, imetys jää, hormonit laskeutuvat inhimilliselle tasolle. Pää alkaa tuntua omalta. Tulee suunnaton riemu ja helpotus, selvisin, taas! Vauva selvisi! Elämänilo kuplii ulos, ryöppyää jumppasaleihin, kahviloihin, ehkä jopa pikkujoulukemuihin. Se löytyy omista, istuvista housuista ja paidoista, raskausajan jeesus-tunikat lähtevät lennossa. Sitä rasvailee ja kiittelee venynyttä nahkaansa. Ja parsii mielensä kokoon, kertoo sille uudelleen kuka on Susanna.

Osa tekee tämän monta kertaa. Ajatelkaa mitä naisia maailma on pullollaan, jumankekka mitä gladiaattoreita! Wau! Hyvä me!

Kolmannella kerralla itselläni kävi vaan sillä lailla ikävästi, että katkesi joitakin tärkeitä suonia. Siis niin kun kävi ikävästi kanssaeläjien kannalta. Eräs Nervus Yli-ystävällys vaurioitui pahasti, Nervus Epäwarmus on enää parilla rihmalla kasassa, Nervus Mitä muut ajattelevat, katkesi kokonaan. Monet sanovat, että tämä liittyy kyllä yleisesti ikääntymiseenkin. Hermojen katkeilu ja parsiminen. Miten vaan, mutta Frankensteinina maailma on aivan hulvattoman hauska firma.