torstai 4. toukokuuta 2017

Raksalla

Elämä on maja, hutera kyhäelmä mielikuvia tapahtumien hallinnasta. Mielikuvia kontrollista, mielikuvia suorista riveistä. Sitä ajattelisi niin kernaasti, että tietää täsmälleen mitä tapahtuu seuraavaksi. Olemme mestareita rakentamaan täydellisiä mielen illuusioita, joissa on mukava kölliä. Mutta majan rakentaminen voisi olla myös elämäsi seikkailu.

Ajattelen, että elämä on rakentamista, luomista, kasvattamista, kohoamista, eteenpäin menemistä. Kun vanha on purettu ja tontti raivattu, on aika luoda uutta. Sinä olet loistava rakennusmestari, paras mahdollinen. 




Ei tarvitse tehdä Iisakin kirkkoa, vaikka koko elämä onkin aikaa. Laita lippalakki nurinperin, kieli keskelle suuta ja anna mennä. Valvova rakennusmestari Timo Harjakainen kannattaa joskus kutsua talkoisiin, ettei mene liian ryppyotsaiseksi. Joskus rakentaminen tosin vaatii kulmaryppyjä, kun joku ohjaa liikaa, ojentaa ruuvit ja piirtää suunnitelmat. Silloin pitää avata äänihuulet ja karjaista, että mee hittoon mun tontilta! Mä päätän millanen rakennus tähän tulee.




Kun mieli on avoin, katse on avoin. Lasten majanrakennusta on mahtava seurata. Jestas mitä luomuksia! Mielikuvituksen hurraa-huutoja. Poikani on Harjakainen vailla vertaa. Majaa pukkaa koko pihan täydeltä, ja mitä fantastisempia luomuksia. Monta kertaa olen seissyt pihan reunalla monttu auki ja koittanut ottaa selkoa mestarin aivoituksista. Ja mikä parasta, hän on aina valtavan tyytyväinen aikaansaannoksiinsa. Miksei mekin voida tehdä niin? Olla rohkeita, antaa mennä. Aina voi korjata. Aikuiset luulevat, että asioita ei voi korjata. Kyllä voi.

Koska olet tonttisi rakennusmestari, sinulla on päävastuu elämästäsi. Jotkut palikat eivät vaan kertakaikkiaan toimi. Istut ja liimaat, käytät kirvestä ja sahaa, nauloja ja lautoja, vatupassia, lifecoachia, mittaat ja mittaat, mutta ei. Niin sitten ei. Joskus on pakko antaa tornin kaatua, vaikka se hirvittääkin. Hetken kolisee ja kilisee ja kurkkua kuristaa. Seuraavassa hetkessä huomaatkin, että hengität, elämä jatkuu ja tuuppii sinua eteenpäin.




Jänkhälle vaan rohkeasti. Samalla vahvistuvat tärkeät rakennuslihakset, kuten uskallus oikeassa korvassa, ei käy-sanomislihas alaselässä, uusien tuulien haistamishermot nenässä, oman tien kulkemislihakset pohkeissa. Arkkitehtuurissa vain mieli on rajana, eikö?




perjantai 28. huhtikuuta 2017

Vanhojen oksien sahaaminen, luopuminen

Käpälät irti! Päästä irti! Irrota! Jos oksa on kuollut, se on kuollut. Se ei tule eläväksi, vaikka miten hienosti sen liimaisi. Jos oksia on liikaa, niistä mikään ei pääse kasvamaan kunnolla. Ne eivät kerta kaikkiaan kasva, vaikka miten säälisit niitä, etkä millään raaskisi leikata. 




Kevätduunit pihamaalla ja elämänduunit ihmismaalla. Niihin pätevät yllättävän hyvin samat lainalaisuudet. Pääsiäisenä tehdyn aivosheikkauksen jälkeen näkee paremmin mitä oksia pitää leikata elämästä. Välillä on hyvä käyttää ronskia otetta jos oksat ovat liian tiukassa. 

Uudet hennot taimet vaativat hentoa otetta. Niitä pitää varjella ja kastella huolella. Katsoa millaisessa seurassa liikut, mihin otsikoihin kiinnität huomiota, mitä seuraat somessa. Pysy valon puolella, joskus se vaatii yksin puurtamista. Pidä huoli uuden elämäsi taimista. Se on ainoa velvollisuutesi, ei sen vahtiminen, että olet muistanut soittaa jokaiselle ihmiselle ympärilläsi.




Elämä on yhtäkuin muutos. Ilman luopumista ei ole muutosta. Ja voi voi sitä luopumisen tuskaa. Tuskan lisäksi ehkä pelkoakin. Mitä pelkäämme? Uutta puhdasta maata, jossa kaikki mennyt on levällään näkyvillä? Rajaton määrä mahdollisuuksia? Sen tajuaminen, että luomme itse rajamme. Kun ei ole enää mitään, kaikki on mahdollista.

Kun oksia karsii elämästään, antaa puulle ja sielulle voimaa kasvaa. Antaa tilaa kasvaa. Sinne täyteen mittaansa. Se mitta on jokaiselle oma, niin kuin pensailla ja puillakin. Jos sinun elämäntehtäväsi niin vaatii, älä pelkää kasvaa männyksi, vaikka ympärillä olisi pelkkiä omenapuita. 

Muista levätä, luopuminen ja puutarhahommat vaativat ponnistelua. Puussa on hyvä levätä. Ihan jo senkin takia, ettei ole mukava huomata hetken päästä levittäneensä ihanan kashmir-filtin keskelle koiranpaskaa, noita keväisiä ylläreitä.




Uuden luominen on riemastuttavaa! Yhtäkkiä sitä näkee maailman täynnä mahdollisuuksia, täynnä värejä, iloa, naurua, räkätystä, käkätystä. Kieri ja pyöri ilossa, kyllä niiden huonojen hetkien aikaan ehtii sitten taas olla ahdistuksen syövereissä. Nyt on elämäsi siementen istuttamisen aika. Aika haravoida polkusi.





torstai 6. huhtikuuta 2017

Pääs jäinen ja ajatusmunat


Se on kuulkaa pääs jäinen taas! Kevään tuntua on isosti luonnossa ja aivoissa. Aivojen sähkökäyriin tulee eloa ja hormonit lähtevät hurisemaan. Ei me olla luonnon kanssa niin paljon erilaisia kuin luulemme. Kaksilahkeisessa ihanien noitien perään viheltelevässä Adoniksessa ja reteessä, mageen sledan kanssa puunoksalla riekkuvassa töyhtöhyypässä on samaa keväthormonien huumaa.

Pääsiäisenä on pääs jäinen tunne, näin se vaan on. Itsestä tuntuu usein, että keväällä nopeutuu kaikki; kävelen puolijuoksua, puhun konekivääriä, silmät pyörívät kuin karuselli. Hymyilen jokaiselle päivänkakkaralle ja koirankikkaralle, jotka puskevat huutaen läpi lumen ja jään ja asfaltin. Pää on jäässä talven jäljiltä, siitä ei pääse mihinkään.




Keväällä saa sheikata aivot! Sheikata pölyt ja piintyneet tavat! Pois päiväunet ja mökötys. Säntäile uteliain mielin uusiin kahviloihin, paseeraa Aurajoen rannalla, hytise ensimmäisten hullujen joukossa terassikahvilla ja nauti viltteihin kääriytyneenä tärisevin käsin ja sinisin huulin caputsinot. Ai että! Sitä on niin hereillä tällaisen jälkeen!

Keväällä kuuluu höpöttää ikkunoiden pesusta, pölystä ja suursiivouksesta. Jokaisen tosinaisen kuuluu olla valtavan huolissaan ikkunoiden harmaudesta. Miksi kukaan ei puhu, että se pöly on itse asiassa aivoissa, kropassa, mielessä? Siellä se harmaus asuu, eikä ikkunoissa. Ja aivojen ja vartalon harmaudesta olen paljon enemmän huolissani kuin ikkunoiden. Jos sheikkaamisen jälkeen jää käteen outoja ideoita, ei se haittaa. Jää ikkunanpesussakin niitä viiruja. Liian raikkaat ideat voi suodattaa pois ja nauttia tyhjästä tilasta, joka mieleen jää sheikkaamisen jälkeen. 




Jos oikein uskaltaa heittäytyä kevään ja pääsiäisen iloiseen tunnelmaan, sitä saattaa syntyä yllättäviä ajatusmunia. Kun saa nupin, mielen ja sielun rennoksi, sieltä saattaa avautua loistavia ratkaisuja. Elämässä saa olla yllätyksiä, muutoksia ja suunnanvaihtoja. Ei niitä tarvitse pelätä. Luontokin on täynnä muutosta. Kysy vaikka töyhtöhyypältä. Ei muuta kuin munimaan!



torstai 23. maaliskuuta 2017

Naama nutturalla

On vaarallista olla naama nutturalla. Alkaa naamaan koskea. Alkaa elämään koskea. Sitä menee ryttyyn ja käpertyy sisäänpäin. Häviää tilaisuuksia, häviää hetkiä, häviää verkkokalvoilta monia kauniita näkymiä. Ne vaan yksinkertaisesti menevät ohitse.

Vältän ihmisiä, joilla on naaman tilalla nuttura. Koitan auttaa ihmisiä, kuuntelen ja toimin, ohjaan keskustelua takaisin valoisalle puolelle. On kuitenkin olemassa hetki, jolloin nostan kytkintä, esimerkiksi kun vatvominen vaivoista jää päälle ja alkaa surkeudessa rypeminen. Se ei ole välinpitämyyttä, se on itsesuojelua.




Nutturuus on nimittäin tarttuvaa laatua. Paha mieli tarttuu yhtä varmasti kuin noro-virus. Ei mene kauan tartunnan saamisesta kun laatta lentää tai huomaat, että oikeastaan tämä onkin aika paska päivä. Ja itse asiassa noron suhteen, tapahtuvat molemmat ilmiöt, sekä laatoitus että hieman paha mieli.

Saamelainen ystäväni kertoi, että hänelle oli lapsuudessa ihan selvä ettei saanut olla naama nutturalla. Kun oltiin luonnon keskellä ja sään armoilla metsästys- tai kalastusreissuilla, se vaikutti koko ryhmään voimakkaasti jos yhdellä pettivät päreet. Se oli tietyissä olosuhteissa hengenvaarallista. Tämä viisaus oli esimerkiksi Viikinkienkin kulttuurin sisällä. Samanlaisia juttuja olen kuullut tapaamiltani sotaveteraaneilta, mahtavia persoonia. Hurtti huumori oli välillä ainoa, joka piti pystyssä ja kasassa. Jos naama venähti, oli hengenlähtö aimo askeleen lähempänä. 

Kaikkihan ei mene elämässä putkeen. Välillä potuttaa ja asiat menevät jyrkästi päin metikköä, se on selvä. Elämä ei ole pelkkää naminamia, vaikka ei talvisotaa enää tarvitsekaan lusia. Mutta pointti on siinä, että antaa potutuksen tulla ja mennä. Sitähän voi aloittaa Loirin Jean-Pierre Kuselan Nauravan kulkurin tekonaurulla ja ottaa riskin, että sitten lähtee se aito naurun kajahduskin. Tai jos sattuu olemaan urheiluhullu, mutta tosikko, naurun voi ottaa vatsalihastreeninä. Ja kyllä aikuisellakin toimii lapsille käytetty kikka. Karkki taskuun tiukan tilanteen varalta, niin pysyy suu tähtien suuntaan.

Muuta asioita, jotka potuttavat. Toimi! Rusinana oleminen ei ole ihmisen arvoista elämää.


torstai 9. maaliskuuta 2017

Pitkä mies

Pitkä mies, joka puolustaa aina. Aina. Joka katsoo silmiin ja jokainen heijastuma kertoo, että olen hyvä, kelpaan, luotan sinuun, arvostan sinua. Iskä.


Dingon pitäisi itse asiassa tehdä toinen versio biisistä nahkatakkinen tyttö. Nahkatakkinen iskä. Kulunut, ikivanha, söpö rotsi. Nahkatakkinen iskä, joka odottaa juna-asemalla puolituntia junan lähtöä, että voi vilkuttaa minulle. Nahkatakkinen iskä, joka tulee jokaikiseen tanssiesitykseen ja voimistelukilpailuun Nunnavuoren palloiluhallille, lukemattomalle määrälle koulujen jumppasaleja, kauppatorin heiluville lavoille, Sigyn saliin, konserttitalolle. Nahkatakkinen iskä, joka sanoo jokaikisen esityksen ja kisan jälkeen, että sehän meni tosi hienosti. Hyvä Sunna!

Pitkä mies, joka tulee auttamaan lukuisiin muuttopuuhiin: kun muutetaan omaan kotiin, kimppakämppään, poikakaverin kanssa yhteen ja erilleen, toisen poikakaverin kanssa yhteen. Ruuvaa lamppuja, naulaa tauluja, korjaa sälekaihtimia, sateenvarjoja, polkupyöriä, autoja. On vähintään ihmemies MacGyver, ratkaisee kaiken. On Teräsmies, puolustaa heikkoja, omaa ehdottoman oikeudentajun.

Iskä, joka selvittää eri härveleiden toimintaa laajoilla, perusteellisilla luennoilla. Kato mä haluan, että sä ymmärrät tämän. Ja samassa lauseessa lukee, että mä tiedän, että sä pystyt ymmärtämään tämän, sä oot fiksu.




Iskä, tuhansien ruuvien mies, jolle tuli roudattua satoja ruuveja kaduilta, ojista, pientareilta. Minulle kehittyi ehtymätön ruuvisilmä. Se kantoi pitkälle, sillä täysi-ikäisenäkin tuli vedettyä fillarilla äkkijarrutuksia jos ilmestyi ruuvi näkökenttään. Ihan vaan, koska iskä sanoi aina, että loistavaa, just tätä mä oonkin tarvinnut. Myöhemmin kuulin, että ruuveja saa kaupastakin. Mutta, silti ruuvin näkeminen tuo edelleen sydämeen lämpimän läikähdyksen.

Iskä, joka halaa kun nähdään. Iskä, jonka hymy yltää korvasta korvaan.  Iskä, joka on lukenut ison määrän eteen kiikutettuja tarinoita, runoja ja värssyjä. Iskä, joka sanoo aina, että loistavaa Sunna, hyvä hyvä, kyllä sä osaat.

Isäkarhut, te olette maailman tärkeimpiä. Rakkautta, josta kumpuaa säikeitä läpi elämän. Läpi kompastumisten, rämpimisen, kyynelten. Iso näkymätön käpälä, joka nostaa ylös.



torstai 23. helmikuuta 2017

Kusimurkku

Olipa kerran ihminen, joka alkoi tehdä täsmälleen niin kuin sielu sanoi. Hän kuunteli, mitä sydän puhui ja alkoi toimia sen mukaan. Hän oli jo pitkään tuntenut kaiken, mutta ei ollut toiminut. Uskaltanut? Osannut? Ymmärtänyt toimia? Pelko on aikamoinen veijari, pieni Börje, musta möntti, mutta miten tehokas tyyppi! Saa valtavasti aikaan muutamissa sekunneissa ja tuntuu läpi vartalon. Siis Börjehän on ollut elinehto, että ollaan päästy ihmiskuntana hengissä liskojen ajasta tänne. Mutta tarkoitan toisenlaista pelkoa, Börjen ilkeää velipuolta.




Pelko siitä, että miltä tämä nyt sitten näyttää muiden silmissä ja mitä tämä nyt sitten aiheuttaa mihinkin suuntaan. Loputonta vatvomista. Mitä se naapurin Aina Inkeri Ankeinenkin nyt ajattelee. Tuskainen tieto siitä, että kun kumarran Pekalle, pyllistän Pertille. Sitä voi ajautua nopeastikin tilanteeseen, ettei enää tiedä kuka on, mihin on menossa ja mikä se minun ikioma elämäntehtäväni olikaan. Kun pää on sekaisin ja jatkuvan neljän ruuhkan paineen alaisena, sitä heiluu ja huojuu välillä Inkerin suuntaan, välillä Raili-Liisan suuntaan. Ajatus on kuitenkin konkreettinen väline, joka ohjaa voimaamme. Tuota työkalua tulisi terottaa aika ajoin.




Kun joskus istuu alas ihan vaan itsensä kanssa, parhaassa mahdollisessa seurassa, sitä voi muistaa taas mistä asioista olet pitänyt lapsuudesta asti, mistä haaveilet. Kun on selkeät askelmerkit, voi ponnistaa lankulta ties miten kauas. Tunnet kuka olet ja alat kasvaa sen ohi, yli. Alat lentää. Lentää ja vilkuttaa vanhalle sinulle ja niille kusimurkuille. Tiedäthän, ne ihan pienet keltaiset nopeat muurahaistyypit, jotka kokevat voimakasta ahdistusta jäädessään esimerkiksi sandaaleihin puristuksiin. Ja hetken päästä kirvelee varpaissa ihan vietävästi. Lapsuudessa kehitetty nimi ansaitsee paikkansa.

Karma on hauska ajatus. Se, miten toimit, mitä ajattelet ja puhut, vaikuttaa siihen, millaisena synnyt seuraavassa elämässä. Sen enempää ottamatta kantaa asiaan, karman voisi nähdä lohdullisena ajatuksena. Ilkeät, paskan puhujat, elämää teatterina pyörittävät omahyväiset ihmisolennot, syntyvät seuraavaksi kusimurkkuina. Niille siis etenkin kannattaa kesken lennon hymyillä iloisesti. Eivät he pysty sinua vahingoittamaan, paha olo osuu heihin itseensä.




Jos tykkään luukuttaa poppia täysillä motarilla kun ei ole lapsia kyydissä ja saan pienen hetken oman sieluni kanssa, niin antakaa se hetki minulle. Jos saan siitä virtaa vuodeksi kun tanssin juhlissa niin, ettei pää käänny seuraavana aamuna, niin suokaa se minulle. Jos silmiini välähtää keskellä kävelykatua tyttären kymmeniä kertoja näyttämä ja yhdessä reippaalla äänellä hoilattu, Munamiehen fantastinen Pomppufiilis -tanssi, (suosittelen jos lumipyryt alkavat vetää naamaria alaspäin), minua naurattaa väkisin. Vaikka olen yksin. En pysty estämään hymynkareen levenemistä, olen ilman mahdollisuuksia. Suokaa sekin minulle. En ole tasapainoton hullu, hiukan vinollaan ehkä.

Älä välitä edes pientä hetkeä mutinoista ympärilläsi. Mutinaa, mutisijoita ja kusimurkkuja riittää aina. Et yhtään anna sen mennä sisään ja osua sieluun. Et yhtään! Minä kiellän. Levitä siivet ja hyppää!


torstai 9. helmikuuta 2017

Kumarrus kolmijalkaisille

Olen alkanut epäillä, että olen puolimies. Traktorit, pikiset kädet, kumpparit, hommahousut, lava-autot, maasturit, ah ja voih. Bensan tuoksu voittaa Chanelit mennen tullen. Thai boxingin salikisat, vapaaottelu - miten ihania sukelluksia miesten maailmaan. Niin paljon helpompi on ymmärtää miehiä kuin naisia. Niin paljon helpompi on tulla toimeen miesten kuin naisten kanssa. Olen omieni parissa, saa kiroilla, juoda kaljaa ja puhua rumia. Ai että. Olen kuin uusi mies tällaisen jälkeen.



Moottoripyörä-elämä ennen lapsia, tuhansien kilometrien taittaminen äijäporukassa pitkin poikin Eurooppaa, opetti hetkessä elämistä paljon enemmän kuin yksikään risti-istuntasessio ikänä. Oli hetki, tie, maisema, oltiin Easy Riderin ytimessä. Koko päivän ajon jälkeen kaikilla naamat mustana, aurinkolaseista panda-lookki silmien ympärillä, kaamea väsymys, hanuri huusi hoosiannaa ja silti niin hyvä olla. Ja miltä tuntui pitsa, kylmä kalja ja miälenvikane läpändeerus ja hihittely päivän päätteeksi. Se fiilis määränpäässä olevissa helevetinperkeleiden vuosijuhlissa, se välitön tunnelma ja tanssi pöydillä oli jotain mieletöntä ja niin vapauttavaa. Ride free, eikö poijaat.

Entäs huoltoasemat! Sympaattinen paikka täynnä sympaattisia rentoja olentoja. Ei ole Kankaanpään huoltoaseman voittanutta! Ihania mölöjä ukkoja kumppareineen astelee ovesta yksi toisensa perään. Hymyilen heille onnellisena ja tekisi mieli mennä pussaamaan jokaista. Vähän ehkä äijät näyttävät ahdistuneilta ja vaivaantuneilta. Se ei tietenkään vaikuta minuun mitenkään vaan hymyni vaan levenee, mikä tekee tilanteesta entistä merkillisemmän.

Vain vanha kunnon Teboil voi ehkä vetää vertoja. Ville herätti yhden Teboilin henkiin Gatorade Centerin vieressä. Käytiin juomassa oikein kahvit. Pirun hyvät lounaatkin ovat pojat taikoneet listalle. Runosmäen Tebbellä tuli käytyä treffeillä parikymmentä vuotta sitten. Oikein hyvät treffit, vaikka sulhaskandidaatti olikin myöhässä. Oli poika sotkenut Crescentillä henki hieverissä, mutta virheellinen reittivalinta oli sotkea Amorin nuolet. Coolisti tuli poika treffeille kuitenkin, selkä hiestä märkänä. Aina ei ole helppoa olla mies.

Motarilla kunnon rokkia, volat kaakkoon ja kaasu pohjaan. Sauna, hirvittävät löylyt, lyhyt, mutta ytimekäs äijäkeskustelu, jos erimielisyyksiä, pieni paini saunan jälkeen, kättä päälle, perseet olalle, kaupungille katsomaan perseitä ja snäkärin kautta kotiin. Krapula-olentona seuraava päivä. Ei todellakaan aleta tuijottaa pyykki- ja tiskikasoja. Ne ehtii hyvin huomenna, mikä on aivan totta. Selkeät kaavat miten nuppi nollataan ja maailma parannetaan. Hyvä miehet!




Minulla on kunnia saada olla hurmaavan ekaluokkalaisen pojan äippä. Pojan raskas tehtävä on opastaa minua miesten maailmaan. Meillä oli mukava äiti-poika -keskustelu ja kysyin pojaltani jostain, että miksi tuo asia on hänen mielestään parempi kuin toinen. Sain vastaukseksi, että koska se on parempi. Yritin vielä, että juu, mutta miksi se on sun mielestä parempi. Poika katsoi suurin silmin minua vakavana ja hämmästyneenä ja vastasi tyynesti, että koska se on parempi. Niin. Mitä sitä sitten toisaalta vatvomaan.

Luottomieskaverilleni, Speedylle, kerroin joskus, että on pientä parisuhdetuskaa. Speedy totesi vaan, että joskus sitä on vähän rosoisempaa valssia. Ja että sitä se on kun paska osuu tuulettimeen. Että nyt vaan oltava pää kylmänä ja keskityttävä oleelliseen. Olin aivan liekeissä! Olo keskustelun jälkeen oli hyvä ja kirkas. Parhaita neuvoja ikänä todella tiukkaan tilanteeseen. Ja sellaisilla kielikuvilla varustettuna, että painui mieleen. Speedy ymmärsi minua täysin eikä vähätellyt tai koittanut vääntää sanojani.  Taidanpa lohkaista ne joskus pojalleni kun ilmenee naishuolia.

Man cave se olla pitää. Tai woman cave. Pieni pyhä paikka, jossa suoritetaan pyhiä toimituksia. Puhutaan nuotion parhaasta sytytystavasta muutamia tunteja ja sivulauseessa sanotaan, että muijan kanssa menee muuten päin helvettiä. Toinen ehdottaa ratkaisua parilla muulla sivulauseella ja homma on klaari. Avataan uudet kaljat. Laitetaan musiikkia kovempaa.

Älkää hyvät naiset menkö koskaan sörkkimään tuota temppeliä, siivoamaan sitä, poistamaan sieltä tavaroita tai ehdottamaan luontomaisemaa tissikuvien tilalle. Päin vastoin, ottakaamme siskot oppia tästä. Ja woman cave ei sitten ole lähelläkään keittiötä. Ehdotan pölyjen keräämistä posliinin sijaan, biljardikeppejä kutimien sijaan, pelikortteja serveteiksi, makkara käteen, niin ja sitä kaljaa vihreän teen rinnalle. Nuttura auki, jalat pöydälle ja leveä hymy naamalle.